Fløya 590 m, Svolvær, Austvågøy, Lofootit, Norja

Kierretty: heinäkuu 2017
Pituus: 4-5km
Kesto taukoineen: reilut 5h edestakaisin
Nousu: 540m
Oma vaikeusastearviointi: Keskivaikea plus, vaatii käsiapuja
Tarkempi sijainti: Svolvær, Lofootit, Austvågøy, Vågan, Nordland, Norja

Fløya on Svolværin ja kuuluisan Svolværgeitan kalliosarvien takana kohoava huippu. Reitti lähtee lähes merenpinnan korkeudesta suunnilleen Blåtindveien 7:n kulmilta Svolværin keskustan pohjoislaidalta. Kuvassa Fløya oikealla, keskellä pikkuhuippu Frosken ja Djevelporten jää vasemmalle varjopuolelle. Huonolla säällä reitti voi olla vaarallinen.

Fløya oli perheemme ensimmäinen huiputus ikinä, ja reitin edetessä tajusimme, ettemme kyllä aloittaneet siitä helpoimmasta. Retkikuntamme koostui viidestä aikuisesta ikähaarukalla 20-50v. Kellään meistä ei ollut aiempaa kokemusta huiputuksista edes kävelyreiteiltä, vaan porukan kokeneimmatkin ovat tyytyneet korkeintaan parin yön telttaretkiin tai päivävaelluksiin Suomen puolella. Kuntotasokaan ei suurimmalla osalla porukasta ollut korkeampi kuin perus hyötyliikunnalla ja koiralenkkeilyllä karttunut peruskunto, jos sitäkään. Meille reitti ei siis ollut mikään helppo aloitus, mutta norjalaisperheet vetivät kyllä rinnettä ylös tottuneesti. Jos kuitenkin haluaa ensin aloittaa helpommista näköalapaikoista, kannattaa kurkata myöhemmin samalla reissulla kapuamamme Tjeldbergtinden niin ikään Svolværissa sekä huomattavasti etelämpänä Norjassa Dovrefjellin kansallispuiston tuntumassa oleva Mehø, joista molemmista olen myös kirjoittanut reittikuvauksen (jälkimmäinen vasta tulossa).

Reitin haastavin osuus oli sen noin ensimmäisen kolmanneksen pituinen jyrkkä alkunousu, joka on osin jyrkkää mutkittelevaa polkua, osin valtavien kivenlohkareiden päältä toiselle loikkimista ja kapuamista. Tällä osuudella saa kavuta ihan koko kropalla käsiapuja käyttäen. Reitin alkuosuudella oli myös kohta, jossa noustaan viistoa kalliota ketjun avulla, joten esimerkiksi koiraa en tälle reitille ottaisi. Yhdellä perheellä tosin oli pari setteriä mukanaan, ja hieman sääliksi kävi, kun he vetivät ja työnsivät koiria tätä kalliota ylös kynsien raapiessa tyhjää kalliolla.

Kunhan alun jaksaa ottaa rauhassa ja selviää ilman nilkannyrjäytyksiä, tullaan tasaisempaan laaksoon, josta jo itsessään avautuu mukavat maisemat. Tässä vaiheessa alun aurinkoinen sää muuttui kevyeksi vesi-räntäsateeksi, ja niin vedenpitävää kuin lämmintäkin vaatetta sai lisätä ihan kunnolla. Ripottelu meni onneksi melko nopeasti ohikin. Tasanteella pidimme evästauon ja pohdimme seuraavaa siirtoa. Kaikki olivat jo varmasti väsyneitä, mutta nyt jo huomattavasti helpomman näköinen nousu ja huippujen läheisyys houkuttelivat sen verran, että pakkohan se oli jatkaa huipulle asti. Tasanteelta lähtikin polkuja myös Djevelportenin suuntaan vasemmalle. Emme tosin tuolloin tienneet, mikä Djevelporten oli, ja siten se jäi meiltä näkemättä. Noususuunnasta vasemmalle lähtevä polku olisi siis vienyt kallionseinämien väliin jumiutuneen kivenlohkareen luo. Koska emme tätä tienneet ja koska kunnianhimoisina Fløyan huippu oikealla oli aiottu päämäärämme, lähdimme evästauon jälkeen jatkamaan matkaa sitä kohti.

Tasanne ja sen jälkeinen polku huippua kohti oli paikoin märkä ja mutainen sekä tietysti koko reitin lailla kivinen. Tasanteelta huipulle oli vain yksi vaikeahko kalliorailo tai vastaava, jossa sai taas kavuta koko vartalon voimin yksitellen. Muutoin tämä osuus oli huomattavasti alkua miellyttävämpää, vaikka varmasti tässä vaiheessa eteneminen perustui jo pitkälti tahdonvoimaan ja haluun nähdä, millainen maisema harjanteen toiselle puolelle avautuisi.

Sanonnan mukaan huipulla todellakin tuulee, eli varaathan mukaasi paitsi lämmintä ja sateenkestävää, myös tuulenpitävää vaatetta. Kuuma juoma termoksessakaan ei ole pahitteeksi. Kontallaankin tuntui hurjalta kurkistaa alas huipun reunalta harjanteen toiselle puolelle, ja maisemat olivat uskomattomat. Osa porukasta ei edes uskaltanut kurkistaa harjan yli.

Huilasimme huipulla hetken tietäen kuitenkin, että alas on vielä yhtä pitkä ja keskittymistä vaativa matka. Huipulta laaksoon laskeutui vielä pitkälti vain hitaasti ja varovasti kävelemällä, mutta jälleen aivan viimeinen jyrkkä osuus vaati enemmän kroppaa likoon. Kuitenkin osaa porukasta haittasi laskeutuessa vain polviin tullut pitkäkestoinen kuormitus, minkä vuoksi tulimme alas ihan rauhassa. Kivilouhikkokaan ei tuntunut aivan niin pahalta alaspäin mentäessä kuin olimme ennakkoon ounastelleet.

Jos mahdollista, tunne maankamaralla oli vielä huippuakin huumaavampi, kun ymmärsimme, miten ylitimme itsemme ja todellakin kävimme muutamista epäröinneistä huolimatta koko porukalla huipulla asti. Se onnistumisen ja täydellisen voipumisen sekoitus oli mahtava tunne, kun siihen kulminoitui vielä "ekan kerran viehätys". Myöhemmät saman reissun huiputukset eivät toisaalta tuntuneet enää samalta, sillä ne eivät vaatineet samoissa määrin kokovartaloapuja ja niistä puuttui myös jo tämä ensi kokemuksen huuma. Jos kestävyyskuntoa riittää ja nilkat ja polvet sen kestävät, niin Fløya on Svolværin must see -huippu. Suosittelen rauhallista etenemistä ja tarvittaessa lepotaukoja ja lämmintä sekä yllä että kurkusta alas. Jos etenee reippaammin, sää on hyvä ja valoa piisaa, ehtinee samalla reissulla hyvin poiketa myös Djevelportenilla. Olisin itse kurkannut ja valokuvannut samalla reissulla senkin vaikka väkisin, jos suinkin olisin tajunnut, miten lähellä olin ja mitä. :-) Ehkä muun porukan onneksi emme siitä tienneet!

Blåtinden (621m) keskellä vasemmalla, Fløya oikealla ja Svolværgeita Fløyan kupeessa vasemmalla.