Tärkeää tietoa turvallisuudesta

HUIPPUREITIT

Huippureitit alkavat usein joko hyvin louhikkoisella ja jyrkällä tai vaihtoehtoisesti pusikkoisella ja metsäisemmällä, joskus todella märälläkin osiolla. Reittien keskivaiheilla on usein hetken matkaa kallioista ja laakeaa matalan kasvuston hiekka- tai turvepolkupohjaa, mutta myöhemmin maasto muuttuu tavallisesti mutaisemmaksi ja pikkukivikkoisemmaksi, jopa louhikoksi. Viimeistään huippua kohti maasto myös jyrkkenee reilusti. Varsinkin louhikoissa tulee varoa liikkuvia lohkareita, jotka voivat horjauttaa tasapainoa tai lähteä pyörimään rinnettä alaspäin. Hyvä tapa on, että kulkijat pitävät hieman väliä toisiinsa ja edellä kulkeva varoittaa takana tulevia, jos havaitsee reitillä klenkkuja kiviä ja huutaa kuuluvasti, jos jokin kivi lähtee vähänkään liikkeelle. Reiteillä on usein myös todella märkiä osuuksia, joten suosittelen vedenpitäviä ja hyväkuvioisia kenkiä. Itse käytän usein suunnistus- tai polkujuoksukenkiä tai muita hyvällä pohjakuvioinnilla varustettuja ulkoilukenkiä.

Matka huipulle ei ole juoksukilpailu tai kilpailu laisinkaan, vaan kulloinkin hitain ja väsynein määrää tahdin. Huippureiteillä avainsanat ovat rauhallinen tahti ja tiheät, lyhyet hengähdystauot tarvittaessa. On kumma, miten hetkenkin seisahdus lisää voimia, kun alkaa väsyttää. Eniten käyttöä on kuitenkin sisulle, pienelle hampaiden yhteen puremiselle epämukavuuden tullen sekä suoranaiselle innolle nähdä, mitä huipun takaa näkyy! Jos into puuttuu, ei nousun epämukavuuttakaan välttämättä jaksa kauaa. Vaikein osuus on yleensä ensimmäiset 100-300 nousumetriä, kun hapot iskevät nopeasti ja sitä helposti ajattelee, että ylös pääsyyn ei varmasti tule riittämään voimia. Jaksamisessa täytyy olla realisti ja omaa kuntoa kannattaa arvioida pitkin reittiä, mutta vähintään puurajalle kannattaa yrittää puristaa. Silloin matka yleensä hieman helpottuu ja ensimmäiset maisematkin avautuvat.

Kuten aina huippureiteillä, pudotuksia on, mutta hyvällä säällä tämän blogin käveltävillä reiteillä pysyy kyllä turvallisesti polulla niin halutessaan. Pientä tai isompaa käsiapua vaativilla reiteillä toki riskit kasvavat, mutta tämän blogin reiteistä selviää tavallinen hyvä- tai melko hyväkuntoinen ihminen, kunhan katsoo, mihin jalkansa laittaa eikä ota tyhmiä riskejä tai uhmaa säätä. Hyvä sääntö on, että kun itseä alkaa epäilyttää tai hurjistuttaa, älä jatka siihen suuntaan.

Huippureiteille kannattaakin aina lähteä vain hyvän tai kohtalaisen sään aikana. Rankka sade, räntä tai pilvikerros voivat äkkiä huonontaa näkyvyyttä ja tehdä reitistä hyytävän kylmän, tuulisen tai liukkaan mutaisen kulkea. Säätila ehtii myös vaihdella korkeammalla äkisti, ja pieneen sateeseen tai räntään on kesälläkin hyvä aina varautua vaatetuksellisesti. Koska talvisin vuorilla on todellinen lumivyöryvaara, tämän blogin huippureitit ovat vain kesäreittejä ja siten lumettomalle ajalle tarkoitettuja.

KOIRA MUKANA

On vaikeaa sanoa varmasti, mille reiteille koira on helppo ottaa mukaan ja minne ei, koska koirat ovat niin erilaisia rohkeudeltaan, kooltaan ja luonteiltaan. Jos sinulla on pienehkö koira, varaa aina mukaan sellainen reppu, johon saat tarvittaessa sujautettua koirasi turvallisesti hankalan maaston tullen, koiran uskalluksen loppuessa tai jos koiralle käy esimerkiksi jokin tassuhaaveri. Jos reissaat kahden toisen henkilön kanssa, pitäkää siis molemmat reppuja mukana, vaikka tarvikkeet mahtuisivatkin yhteen. Näin jaatte pienenkin kuorman, ja jos toista reppua täytyy käyttää koiran kuljetukseen, kaikki tavarat saadaan vielä pidettyä mukana toisessa repussa.

Jos taas reissaat suuremman koiran kanssa, mieti etukäteen, miten kuljetat mahdollisesti loukkaantuneen koiran takaisin lähtöön. Alle kymmenkiloistakaan koiraa ei kauan jaksa käsin kantaa, ja maasto voi olla haastavaa kulkea ilman lisämuuttujiakin. Harjoittele mahdollista kantoevakuointia ennakkoon. Meillä kulkee mukanamme hätätilanteisiin suunniteltu koiran kantolaite, jonka avulla isommankin koiran saa tarvittaessa kannettua kuin repun selässä. Myös jonkinlaiset tossut tai tassusuojat on hyvä olla vähintäänkin repussa mukana. Kuuntele koiraasi, äläkä laita sitä tilanteisiin tai paikkoihin, joista se ei itse oma-aloitteisesti tai pienellä nostoavulla selviä rohkeutensa säilyttäen. Muista erityisesti, että monista maastokohteista on pitkä, joskus jopa mahdoton matka eläinlääkäriin. Riskit ovat pienemmät, jos voit olla vastuussa vain itsestäsi.

Koiralle täytyy aina varata paljon vettä mukaan ja sille täytyy tarjota tiuhaan mahdollisuus juoda, vaikkei se janoiselta vaikuttaisikaan. Repussa oleva vesi ei auta koiraa yhtään, eikä koira osaa kertoa, koska sen on jano. Sellainen juomapullo tai -kippo on näppärä, josta jo tarjoiltuja vesiä ei tarvitse heittää pois, vaan ne saa palautettua pulloon. Jos tiedät, että koirasi ei ole hyvä juomaan, varaa mukaan jotakin (maistuvia koirien juomajauheita, veteen lisättäviä herkkuja tms.), jolla saat veden maistumaan. Aurinkoisina ja lämpiminä päivinä täytyy olla erityisen tarkka lämpöhalvauksen riskien suhteen ja pohtia tarkkaan, onko koiran paikka mukana vaelluksella.

Oman turvallisuuden kannalta on ensiarvoista, että koira osaa kulkea hihnassa vetämättä myös alamäkeen. Monille koirille selkeä ja hyvä taito on myös osata kulkea polkua omistajansa takana pahoissa paikoissa ja/tai alamäissä. Pidä koirasi aina kytkettynä, ja valitse hihna sen mukaan, mikä teillä toimii: lyhyt, pitkä, monitoimitalutin, joustotalutin, flexi, hands free -talutin vyöllä... Toiselle toinen on parempi kuin toinen, ja näitä saa hyvin testattua ihan kotimaan metsäpoluilla. Vaikka itse retkeilemmekin likipitäen aina yhden tai useamman koiran kanssa, suosittelen, että jos se vain on mahdollista, jätä koira kotiin huippureiteiltä. Silloin pääset aina joka tapauksessa vähemmillä huolilla, epävarmuuksilla, riskeillä ja kantamisilla, ja olet vastuussa vain itsestäsi ja omista rajoistasi.