Elvevolldalen, Elvevoll, Lyngenin niemimaa, Norja

Kierretty: syyskuu 2023
Pituus: 7,63 km edestakaisin, alemmalle järvelle n. 3 km ja ylemmälle n. 4 km
Kesto taukoineen: n. 5h
Nousu: 331 m
Oma vaikeusastearviointi: Helppo plus, täysin käveltävä mutta pitkää tasaisen jyrkkää nousua
Tarkempi sijainti: Elvevoll, Storfjord, Lyngenin niemimaa, Tromssan ja Finnmarkin lääni, Norja

 

Eteläisen Lyngenin niemimaan Elvevollissa tunnetuin vaellusreitti lienee Rundløypa Elvevoll -niminen ympyräreitti, joka kulkee laaksosta toiseen ja niiden välissä Borri-nimisen huipun kautta. Samalta lähtöpisteeltä pääsisi huiputtamaan tämän Borrin lisäksi haastavamman Stálloborrin. Me emme kuitenkaan olleet aikeissa kyseisenä retkipäivänä lähteä pitkälle patikalle, koska ajomatkaa oli aamupäivällä jo jonkin verran takana ja sitä oli jäljellä myös iltapäivällä vastaanotettavaan majoitukseemme. Koska etsimme sopivaa muutaman tunnin retkeä, päädyimme kulkemaan edestakaisin pienen osan ympyräreitistä eli Elvevolldalenissa sijaitseville Dalvatnan-järville, tarkemmin alemmalle ja ylemmälle järvelle eli Ner- ja Øvervatnetille ja takaisin sama reittiä. Tätä reittiä norjalaiset kuvaavat lapsiperheelle sopivaksi reitiksi, mutta kyllä siinä oli taas ihan riittävästi tekemistä tällaisilla tavallisille tallaajillekin – varsinkin sään vaihdellessa jatkuvasti. Näin ollen tämä reittikuvaus kertoo edestakaisesta pistosta Elvevolldaleniin ja siellä ylemmän järven eli Øvervatnetin rannalle ja takaisin.

Reitti lähtee paikallisen vanhan koulurakennuksen vierestä (nykyisin Vestersidasenteret, joskaan tällä nimellä ei löydy karttapalveluista mitään), missä on muutaman auton verran tilaa retkeilijöille. Lähtöpaikalla ei ole varsinaista osoitetta, mutta liitän alle kartan oikean pikkutien päästä, jossa parkkialue sijaitsee. Elvevollin läpi menevältä päätieltä on muiden alueen lähtöpisteiden tapaan selvät viralliset, ruskeat Lyngsalpan-opasteet tämänkin tienhaaran kohdalla, hieman ennen kylää etelästä saavuttaessa. Paikalle on siis helppo löytää, kunhan tietää olevansa jotakuinkin Elvevollin hujakoilla. Olimme valmistautuneet maksulliseen parkkipaikkaan, mutta ainakaan syyskuussa 2023 sen kummemmin paikan päällä kuin parkkisovelluksenkaan mukaan parkkimaksua ei tältä lähtöpaikalta ollut. Se oli positiivinen yllätys, mutta kannattaa ehdottomasti tarkistaa tilanne jatkossa, sillä melkein kaikkien Lyngenin alueen reitistöjen parkkipaikat ovat jo maksullisia.

Meillä oli mukanamme Suomesta ostettu Lyngenin alueen retkikartta, joka auttoi reitin osan hahmottamisessa. Myös Norgeskart- tai ut.no-sivustojen kyseisen alueen reittikartoista saa osviittaa, kun laittaa kesäkauden reitit suodattimista päälle. Norjassa reitit eivät ole ihan samalla lailla merkattuja kuin Suomessa, joten me suosimme varmuuden vuoksi myös fyysistä karttaa ja lisäksi tutustumme reittiin jo ennakolta, niin hahmotamme, minkä muotoista reittiä olemme kulkemassa ja mitä maamerkkejä matkalla kuuluisi olla. Polku on kuitenkin selvää ainakin koko kuvaamani reitin varrella, joten sikäli eksymisen vaara ei ole kamalan suuri, jos näkyvyys on hyvä.

Reitti lähtee selkeää ja leveää, vähän hiihtolatupohjaa muistuttavaa polkua pitkin. Heti alussa kyltit muistuttelevat antamaan alueen poroille vasomisrauhan, mutta me näimme porojen sijaan vain Norjassa tutumpia lampaita. Reilun kilometrin jälkeen tullaan T-risteykseen, josta kylttejä seurataan oikealle Elvevolldalenin suuntaan. Siitä noin 100 metrin päästä vastaan tulee eräänlainen laavu tai keittokatos ja sen jälkeen Skaidibrua-niminen silta. Sillan ylityksen jälkeen reitti jatkuu nurmipolkua, ja hyvin pian edessä on toinen, Johannesbrua-niminen silta. Sillan päässä on avattava puinen portti, joka kuuluu jättää läpikulun jälkeen siten kuin se olikin eli sulkea perässään, mikäli portti oli kiinni. Tähän kohtaan mennessä meidän retkellämme oli jo satanut ja paistanut kahdesti vuoronperään, joten kuljimme koko reitin sadetakit päällä. Vuoristossa sää vaihtelee usein ja nopeasti, joten kaikkeen kannattaa varautua. Myös maasto oli paikoin erittäin mutaista, joten pitävää ja edes jotenkin vedenkestävää kenkää kannattaa suosia.

Joen ylityksen jälkeen lähdetään jatkamaan joen suuntaisesti ylävirtaan niin, että joki jää virtaamaan kuljettavan metsätien vasemmalle puolelle. Vähitellen metsätie jyrkkenee ja muuttuu kivikkoisemmaksi. Tätä tasaisen jyrkkää nousua mennäänkin sitten Elvevolldalenin laaksonpohjaan saakka eli matkassa noin kolmen kilometrin kohdille. Siellä maasto vihdoin hieman tasoittuu ja maisemat ovat huikeat. Toki jo ylämäkeen tullessa kannattaa vilkuilla taaksepäin, sillä kirkkaalla säällä näkymät ovat jo nousun ajan hienot vuonon suuntaan. Elvevolldalenissa Nervatnetin oikealta puolelta, ison kiven läheisyydestä, löytyy punainen postilaatikko ja kyltti Elvevolldalen. Laakson perällä Steindalsbreen-jäätikön eteläisimmät osat näkyvät upeasti korkeiden huippujen välissä, mikäli jäätikkö vain pilviltä ennättää esiin vilahtamaan.

Laaksossa värikylläisyys oli meidän sinne saapuessamme aivan uskomaton, kun aurinko osui hetkeksi kohdalle ja väritti kaikki syksyn värit kohdilleen. Laaksossa reitti kulkee postilaatikon jälkeen alemman järven eli Nervatnetin oikeaa reunaa pitkin, kunnes järvien välistä putouksen alapuolelta, pienen pusikon kautta kulkien joki ylitetään kahta metalliritilöin päällystettyä lankkua pitkin. Kovimman virran kohdalla lankkusillan sivussa kulkee myös apuköysi. Matka jatkuu putouksen vasenta reunaa jyrkästi ylös ylemmälle järvelle. Täältä reitti jatkuisi kohti Borria ja vaikka koko rengasreitin ympäri, mutta ylempi järvi oli meidän retkemme päätepiste.

Saapuessamme ylemmälle järvelle alkoi sataa ihan kunnolla, ja aloimme olla hyvästä vaatetuksesta huolimatta aika jäässä, kun hikoilusta kertynyt kosteus ja märät sormikkaat alkoivat kunnolla paleltaa. Vain hetkeä aiemmin paistaneesta auringosta tai värien loistosta ei ollut tietoakaan, vaan maisema muuttui hyvin harmaaksi. Nappasimme sateessa vielä pikaisesti kuvat upean vesiputouksen leveämmästä yläpäästä, närpimme yläjärven rantakivillä nopeasti proteiinipatkukat nassuun ja suuntasimme samaa reittiä takaisinpäin. Mutavelliksi muuttuneet reitit toivat oman haasteensa reissuun, mutta alaspäin matka kulki joutuisasti. Sadekin jäi lopulta sinne reitin yläpäähän.

Syyskuun puolivälissä tällä reitillä meitä tuli vastaan mennessä laaksoa edeltävässä pitkässä nousussa vanha, varmasti 70–80-vuotias urheilullinen rouva yksinään. Tämä ei meitä enää tottuneina Norjan-kävijöinä yllättänyt, mutta herättää kyllä aina kunnioitusta, miten helposti ikääntyneetkin paikalliset kirmailevat pitkin vuorenrinteitä, kun itsellä sykkeet huitelevat yli 170:ssä! Rouva tervehti iloisesti ja kyseli, miten hyvin tunnemme reittiä. Hän oli aikansa etsinyt reittiä Borrille mutta joutunut sitten palaamaan sitä löytämättä. Jouduimme harmiksemme toteamaan, ettemme tunne reittiä entuudestaan emmekä itse aio Elvevolldalenia pidemmälle. Ihana rouva hymyili iloisesti takaisin ja sanoi nopeasti kuin paikatakseen meidän alemmuuskompleksiamme: "No mutta sehän onkin jo vallan riittävä ja kaunis paikka itsessään!" Lisäksi suunnilleen samassa kohdassa alas tullessa vastaan tulivat reitin toiset ihmiset, kaksi nuorehkoa naista painavan näköiset rinkat selässään. Märkinä ja kylmissämme rinnettä reipasta tahtia laskeutuessamme säälimme hieman näitä retkeilijöitä. Onneksi me saimme kävellä tuon nousun ihan vain päiväreput selässämme – olkoonkin, että Norjan reittien asteikolla tämä oli vielä ylämäkikävelyä ihan sieltä helpoimmasta päästä...

Elvevolldalenin reitti on kaunis ja ehdottoman kannattava reitti, vaikka se ei tällä kertaa ollutkaan meille huiputusreitti. Retken nähtävyytenä olivat Elvevolldalenin laakso kokonaisuudessaan sekä järvien väliin jäävä vesiputous, ehkä etenkin leveä yläputous putouksen ylityksen jälkeen, vain hieman ennen ylemmälle järvelle saapumista. Me kuljimme reitin tällä kertaa kolmen koiran kanssa ihan muitta mutkitta, joten reitti sopii koirille erinomaisesti, kunhan ne ovat kytkettyinä. Joillekin koirille putouksen ylitys lankkusiltaa pitkin voi olla jännittävä, mutta jo sitä ennen on tarjolla maisemaa ja valokuvattavaa yllinkyllin!

Hesten 556 m, Fjordgård, Senja, Norja

Kierretty: elokuu 2019
Pituus: 4,63 km
Kesto taukoineen: reilut 3h
Nousu: n. 500 m ?
Oma vaikeusastearviointi: Keskivaikea plus/vaikea miinus (helppo plus huipun juureen asti)
Tarkempi sijainti: Fjordgård, Senja, Tromssan ja Finnmarkin lääni, Norja

Hestenin tasainen, matala huippu vasemmalla suoraan
polun suunnassa, oikealla Stavelitippen

Senjan suosituimpiin reitteihin kuulunee Seglan ohella Hesten, koska tältä reitiltä näkee Seglan ihan uudessa, uskomattomassa kuvakulmassa. Huom! Seglan ja Hestenin huippuja ei ole molempia mahdollista saavuttaa yhdellä nousulla, ja reitit lähtevätkin hieman eri paikoista. Me kävimme Seglan yhtenä ja Hestenin toisena päivänä. Seglan reittikuvauksen voit lukea tästä.

Reitti Hestenille on aivan huipun juureen asti huippureitiksi helpohko. Vaikeusastearviointiin korotusta tuo vain nousu aivan huipulle, joka ei oikeastaan maisemallisesti tarjoa paljon lisäarvoa ja jonka voi helposti sivuuttaa alakautta. Meistä osa kiersi huipun toiselle puolelle odottelemaan alakautta ja osa kävi huipulla asti. Tämä oli jo matkamme viides huiputus, ja siksi vaellusporukkamme pieneni vain kolmeen: meitä oli minä, mieheni ja isäni. Muut jäivät majapaikkaamme palautumaan ja pelailemaan korttia. Se olisi kieltämättä houkuttanut itse kutakin, mutta huiputuspäivien maksimaalinen hyödyntäminen vei silti voiton! :)

Reitti lähtee Fjordgårdin pienestä kylästä eräänlaiselta laavulta. Varsinaista osoitetta paikalle ei ole, mutta oheisen kartan avulla lähtöpisteen löytää helposti kylän muutaman ainoan tienpätkän joukosta, ylimmän poikkikadun kulmasta. Reitti kulkee alussa loivan laskettelurinteen pohjaa, joten se erottuu maastosta selvästi.

Alkuosa polusta kulkee ruohikkoisella ja varvikkoisella laskettelurinteellä ja matalapuisessa koivikossa. Ajoittain matkantekoa helpottavat pitkospuut. Hieman yllättäenkin reitti tuntui minusta alusta asti todella raskaalta, mutta laitan sen pitkälti jo siihen mennessä neljän huiputuspäivän jälkeisen väsymyksen piikkiin. Toki pelkästään tasaisen nousun kävely on eri tavoin kestävyyskuntoa vaativaa ja raskasta kuin jyrkempi nousu, jossa saa autella myös käsillä.

Alkuosa Hestenin rinteestä on pelkkää tasaista nousevaa kävelyä. Myöhemmin reitti muuttuu kivikkoisemmaksi poluksi kohti harjannetta. Harjanteelle kulkee välillä parikin eri polkua, mutta on oikeastaan yhdentekevää, mitä niistä kulkee, kunhan tähtää kohti harjannetta. Harjanteella saakin sitten olla varuillaan, sillä sieltä on taas satojen metrien pudotus suoraan mereen. Vahingossa ei kuitenkaan alas putoa, mikäli ei reunan läheisyydessä ryntäile ympäriinsä. Lasten kanssa kannattaa siis turvallisuussyistä pysytellä kauempana reunasta.

Mille harjanteelle eli mille puolelle Hesteniä kannattaa sitten ottaa suunta? Jos mielii Hestenin huipulle asti, kannattaa tähdätä kohti tulosuunnasta Hestenin huipun oikeaa puolta, eli Hestenin ja Stavelitippenin väliin. Tulimme sitä kautta alas huipulta, ja tätä reittiä edesakainen reitti huipulle ja alas saattaa olla helpompi. Jos taas käy vain harjanteella kuvaamassa legendaarisen Seglan jyrkän kallioselän, kannattaa ottaa suunta Seglan ja Hestenin väliselle harjanteelle, kuten me teimme. Vaikkei jatkaisi huipulle asti mutta haluaisi tehdä edestakaisen reitin sijaan pienen lenkin, niin Hestenin huipun saa tarvittaessa ohitettua Fjordgårdin puolelta. Silloin huipun toiselta puolelta jatketaan hetki harjannetta pitkin, kunnes polku lähtee laskeutumaan takaisin alas, kohti laskettelurinnettä. Toki täysin edestakainenkin matka onnistuu kummalle puolelle harjannetta tahansa!

 

Jos etenee Seglan ja Hestenin väliselle harjanteelle kuvaamaan Seglan ja mielii silti Hestenin huipulle tästä suunnasta, huipulle nousu on haasteellinen, enkä juurikaan suosittele sitä. Me menimme huipulle juurikin Seglan suunnasta, ja se vaati välillä louhikossa ison kiven päältä toiselle siirtymistä jopa siinä määrin, että koimme tämän huipun kaikista tähänastisista vaikeimmaksi ja pelottavimmaksi. Mielessä kävi, että onkohan tämä nyt ihan turvallista...

Huonot uutiset päättyvät kuitenkin tähän. Ensinnäkin on onni, että reitin maisemat saa eteensä lähes yhtä hyvinä pelkältä harjanteeltakin. Mielestäni huipun väliin jättämällä ei siis menetä juuri mitään maisemallisesti Seglan suuntaan – toiselle puolelle toki maisema avautuu upeasti. Toisekseen huipulle asti nousua voi hieman helpottaa. Seglan suunnasta tullessa kannattaa ensin ohittaa huippu kiertämällä se alakautta Hestenin Stavelitippenin puoleiselle harjanteelle ja nousta huipulle vasta ikään kuin huipun takaa, Fjordgårdista katsottuna sen oikealta puolelta ylös. Huipulla oli käyntimme aikaan norjalaisten hyväkuntoisten eläkeläisten porukka, ja mietimme, miten kummassa he pääsivät ylös, kun meiltäkin meinasi usko loppua – ei niinkään reitin raskauden vaan juurikin uskalluksen puolesta. On siis mahdollista, että tämä paluureittinä käyttämämme toinen puoli olisi ollut edes vähän helpompi myös ylös mennessä. :))

Me itse tosiaan kiersimme lenkin Fjordgårdista katsottuna Seglan ja Hestenin väliin, ylös Hestenille tai sen ohi, ja kylästä katsottuna huipun oikeanpuoleista harjannetta hetken matkaa eteenpäin kohti Stavelitippeniä, kunnes laskeva polku lähtee takaisin kohti kylää. Jos nyt tekisin saman patikan, suuntaisin edelleen Hestenin ja Seglan väliin, kuvaisin Seglan, ohittaisin Hestenin huipun alakautta Fjordgårdin puolelta, huiputtaisin Hestenin "takakautta" ja palaisin Stavelitippenin ja Hestenin väliseltä harjanteelta alas kylään. En harmikseni saanut houkuteltua matkaseuraani enää Stavelitippenille, mutta mikäli olen oikein ymmärtänyt, sinnekin olisi päässyt harjannetta eteenpäin jatkamalla.

Riippumatta kummalta puolelta huippua lähtee harjanteelta laskeutumaan, paluumatka sujuu helposti ja joutuisasti. Näkymät myös alas kylään ja vuonon toiselle puolelle kohti upeasti kaartuvaa Grytetippeniä ja Keipeniä ovat hienot. Tälläkin patikalla ehti tulla sadetta ja räntää, eli vaatetuksen suhteen kannattaa varautua lämpiminäkin päivinä monipuolisesti ja niin, että on helppo lisätä ja keventää aina T-paitasilleen asti tuntemusten mukaan.

Jos ei mene Hestenin huipulle asti, reitti on erittäin koiraystävällinen. Huipulle en kuitenkaan suosittele lähtemään koiran kanssa. Meillä oli pieni koira mukana, eikä se varsinaisesti helpottanut haastavaa nousua, vaan vaati paikoin sylistä syliin tai kiveltä kivelle nostelua. Huiputuksen väliin jättämällä reitin vaikeusarvio helpottuu selvästi ja koirakin kulkee näppärästi mukana.

Laskettelurinteen alapäässä Fjordgårdin kylä ja vuonon toisella puolella mystiset
Grytetippen ja Keipen, jotka jäivät allekirjoittaneelle kutsuksi palata jonakin päivänä takaisin!

 

Segla 639 m, Fjordgård, Senja, Norja

Kierretty: elokuu 2019
Pituus: 4 km
Kesto taukoineen: reilut 3h edestakaisin
Nousu: n. 600 m ?
Oma vaikeusastearviointi: Keskivaikea (plus), pääosin käveltävä, mutta huipulle meno pitkään jyrkkää
Tarkempi sijainti: Fjordgård, Senja, Lenvik, Tromssan ja Finnmarkin lääni, Norja

Segla kuvattuna Hesteniltä, jonka reittikuvauksen voit lukea tästä

Jos olet ajatellut tehdä huiputusretkiä Senjan saarella, olet varmasti kuullut Seglasta, koska se lienee koko Senjan tunnetuin huippu. Moni ei kuitenkaan heti äkkää, että sosiaalisen median näyttävät kuvat Seglasta on itse asiassa otettu Hesteniltä (Hestenin reittikuvaukseen tästä), joten tässä vaiheessa kannattaa päättää, haluaako käydä kuvan huipulla vai käydä ottamassa yllä olevan kaltaisen kuvan Hestenin huipun juuresta. Tai sitten voi tehdä kuten me ja käydä peräkkäisinä päivinä molemmilla! :)

Seglalla ei varmasti tarvitse olla yksin, ja meidän elokuisen käyntimme aikaan joka toinen vastaantulija oli suomalainen pariskunta, perhe tai koirakko. Meidän vaellusporukkamme koostui parikymppisistä, kolmekymppisestä ja parista viisikymppisestä peruskuntoisesta aikuisesta sekä pienestä, ketterästä ja rohkeasta koirasta.

Polku Seglalle alkaa, kun kääntyy heti kylän sisääntulossa sijaitsevan Segla grill och pubin kulmalta ylös ja aloittaa patikan paikallisen koulun kulmalta. Kylässä on myös viitat kohti Seglaa ja kuka tahansa vastaantulija osaa varmasti neuvoa reitin alun, jos sitä ei muuten löydä. Varsinaista osoitetta kohteelle ei ole, mutta koska kulkija mitä todennäköisimmin myös majoittuu Fjordgårdissa, niin hän löytää grillin, koulun ja reitinkin kylän parin ainoan kadun varsilta helposti. Yllä oleva kartta ja reittiohjeetkin voivat olla avuksi. Ja nyt kun kerran ravintolan mainitsin, niin on muuten todettava Segla grill och pubin burgereiden olleen todella positiivinen yllätys! Suosittelen kokeilemaan.

Alkuosa reitistä on hiekkatietä, sitten vaihdellen alavampaa, mahdollisesti kostealla kelillä soista maastoa ja toisaalta koivikkoa ja kivikkoa. Vaikka me teimme Seglan-retkemme näinkin kauniina kesäpäivänä, sateiden jälkeen reitti voi olla todella märkää kuljettavaa.

Keskellä Hesten ja Segla kuvattuna Senjahopenista, Mefjord-vuonon toiselta puolelta

Lähestymissuunnasta Segla näyttää melkein mitättömän laakealta, vehreältä kummulta, eikä sen voisi kuuna päivänä kuvitella olevan jyrkkä, vaikea, saati alun kuvan kaltainen mistään suunnasta. Reitti Seglalle onkin itse asiassa huippuaan lukuunottamatta melko kulkijaystävällinen ja helppo, jopa tylsähkö – mutta vain harjanteelle asti. Odotus palkitaan kuitenkin jo tässä vaiheessa reittiä, harjanteella, jolle tullessa kannattaa olla varovainen. Yhtäkkiä kallionseinämä vain todellakin loppuu ja suora, syvä pudotus mereen alkaa!

Harjanteella on myös laajalti tasaista, mukavaa maastoa evästauolle, ja halutessaan reitin voikin jättää tähän jatkamatta huipulle asti. Harjanteelle asti pärjää varmasti myös melkein koira kuin koira, mutta huipulle koiran kanssa jatkamisen suhteen kannattaa käyttää harkintaa. Meillä pieni koira kävi aivan huipulla asti, ja näytti rinnettä vähän väliä isompiakin koiria alas laskeutuvan, mutta huipulla koiran on sitten oltava todella kiinni itsessä ja kaukana reunan pudotuksesta. On ehdottoman tärkeää, että koira on myös täysin hallinnassa ja osaa tulla alamäkeä hitaasti, mieluiten omistajan takana, hihnassa.

Nousu huipulle näyttää harjanteelta katsottuna pitkältä ja jyrkältä, muttei niin pitkältä ja jyrkältä kuin se tuntuu sitä kavutessa! Tämän merkinnän lopussa olevalta videolta näkee parhaiten alastulomme hetkellä, miten lähes pystysuora rinne on. Avainsana on tasainen, hidas eteneminen. Lyhyitä hengähdystaukoja kannattaa pitää vähän väliä, että jaksaa ylös asti. Matka on ihan käveltävissä, mutta välillä olisi itse asiassa toivonut, että pelkkien reisilihasten rääkkäämisen sijaan olisi saanut auttaa enemmän käsivoimilla. :D

Taustalla vuononpohjukassa monikärkinen Senjan korkein huippu, Breidtinden 1001 m

Kun vihdoin päästään huipulle, saa kyllä pitää painopisteen matalalla ja pysyä visusti turvassa pudotukselta. Jos uskaltaa, seinämän reunasta voi kurkistaa suoraan alas mereen, mutta tämä kannattaa ehdottomasti tehdä maaten kurkistaen. Mahdolliset poseerauksetkin kannattaa tehdä tukevasti istuen, ettei satu kamalia. Huipulla on kesäaikaan myös sen verran porukkaa, että omaa kuvauspaikkaansa saa etsiä, emmekä viihtyneet siellä kauaa. Evästauot pidimme mennessä ja tullessa alempana harjanteella, mitä suosittelen myös muille.

Matka alaspäin on jälleen helpompi ja sisältää pääpiirteittäin vain mahdollisimman kiemurtelevaa kulkua vauhdin hidastamiseksi. Paluumatkan evästauon jälkeen samoilimme hetken päämäärättömästi harjanteella ja napsimme matkaamme yllättäen löytyneitä lakkoja. Harjanteelta laskeutuukin takaisin kylään jo taas nopeammin.

Jos siis ehdit käydä kahdella patikalla Fjordgårdissa, käy sekä Seglalla että Hestenillä! Jos taas ehdit käydä vain yhdellä tai vain yksi patikka on varma ja toinen esimerkiksi säistä riippuvainen, päätä, käytkö ensisijaisesti Seglalla vai Hestenillä kuvaamassa Seglan. :) Maisemat ovat joka tapauksessa huikeat.

 

Glomtinden 419 m, Kabelvåg, Austvågøy, Lofootit, Norja

Kierretty: elokuu 2019
Pituus: 5,6 km
Kesto taukoineen: n. 3h 15min edestakaisin
Nousu: n. 400 m ?
Oma vaikeusastearviointi: Helppo plus (Käveltävä, joskin loppupuolella kivikkoinen ja jyrkkenevä reitti)
Tarkempi sijainti: Rørvikvatnet, Kabelvåg, Lofootit, Austvågøy, Vågan, Nordland, Norja

Glomtinden oikealla, terävin kuvan huipuista

Glomtinden, joissakin lähteissä harvemmin myös Glåmtinden, sijaitsee E10-tien varressa melko lähellä Henningsværin kylää. Tien vieressä olevalle pysäköintialueelle ei ole varsinaista osoitetta, mutta oheisen kartan avulla voit saada reittiopastuksen suoraan merkittyyn lähtöpisteeseen tai ainakin napata koordinaatit muistiin.

Glomtinden on tähän mennessä kulkemistamme huippureiteistä helpoimmasta päästä Keski-Norjassa sijaitsevan Mehøn tavoin. Itse onnistuin kulkemaan Glomtindenille ja takaisin lihakset äärettömän kipeinä edellispäivän Festvågtindenin huiputuksen jäljiltä, joskin kuljin melkein puolet matkasta takaperin kipeiden "jarrulihasten" aktivointia vältellen. Tuoreilla jaloilla reitti olisi ollut suorastaan nautinnollinen iltapäiväkävely, ja nytkin se palveli hyvänä palautumispäivän happihyppelynä. Reitti sopii erinomaisesti myös koiran kanssa kuljettavaksi. Se on huippureitiksi mukavan hitaasti nouseva, mutta toki aivan huipulle tultaessa polku muutuu kivikkoiseksi ja jyrkäksi.

Reitti Glomtindenille kulkee alussa helppoa ja leveähköä, hiekkaista ja paikoin kivimurskemaista vanhaa tienpohjaa pitkin. Jo tässä vaiheessa kannattaa välillä pysähtyä vilkuilemaan oikean olkansa yli kaunista lähinäkymää päätien toisella puolella olevalle Rørvikvatnetille. Etäisesti näkyvästä merenlahden poukamasta löytyy muuten myös pieni hiekkaranta Rørvikstranda, jos patikan jälkeen haluaa ajella huljuttamaan jalkojaan merivedessä.

Kun vanha tienpohja on noussut harjanteiden väliseen notkoon ja alkaa kaartua vasemmalle noin 1,5 kilometriä lähdöstä, tienpohjalta poiketaan selkeälle polulle oikealle, kohti etuoikealla olevaa harjannetta ja huippua. Kun tämän käännöksen löytää, niin löytää huipullekin, niin selvää reittiä kuljetaan. Paikoin menee useita polkuja rinnakkain ja risteillenkin, kaikki selvästi hiekkaisempaa pohjaa pitkin kohti Glomtindeniä. Jos kohdasta kurkkaa alla olevan satelliittikuvan, hiekkaisempi poikkeama ja juova aina huipulle asti näkyy maastossa selvästi. E10-tietä ei kuitenkaan ylitetä tuossa puolimatkassa, vaan se menee toki tunnelissa vuoren sisällä. :) Käyntimme aikaan elokuussa 2019 tuossa poikkeamakohdassa oli lisäksi maahan tehty kivistä nuoli, kuten tämän merkinnän lopussa olevalla videolla näkyy, mutta en luottaisi siihen, että se on siellä aina jatkossakin. Reitin löytää varmasti joka tapauksessa, jos kulkee koko ajan kohti huippua.

Alkuosa poikkeamanjälkeistä reittiä on kallioista ja laakeaa matalan kasvuston hiekkapohjaa, mutta puurajan ylittyessä maasto muuttuu hiekkaisemmaksi ja kivikkoisemmaksi harjanteeksi. Huipun juuressa se myös jyrkkenee huomattavasti. Kuten muillakin huippureiteillä, pudotuksia on, mutta reitillä pysyy kyllä turvallisesti polulla niin halutessaan. Huippureiteille kannattaa yleensäkin lähteä vain hyvän tai kohtalaisen sään aikana. Rankka sade, räntä tai pilvikerros voivat äkkiä huonontaa näkyvyyttä ja tehdä reitistä hyytävän kylmän ja liukkaan mutaisen kulkea. Säätila ehtii myös vaihdella korkeammalla äkisti, ja pieneen sateeseen tai räntään on kesälläkin hyvä varautua. Koska talvisin vuorilla on todellinen lumivyöryvaara, tämäkin reitti on vain kesätestattu ja lumettomalle ajalle suositeltu.

Kuva harjanteelta kohti Glomtindenin huippua

Kuten tavallista, huipulla tuuli ja tuiversi kylmästi, mutta onneksi kallionselkä tarjosi myös pientä tuulensuojaa eväshetken ajaksi. Huipulta aukeavatkin kauniit panoraamanäkymät. Glomtindeniltä pääsee myös ihastelemaan suorastaan kunnioitusta herättävän jylhää, vieressä kohoavaa Vågakallenia (943m) hyvin läheltä. Valitettavasti meidän retkipäivänämme, kuten varmasti melko usein muutenkin, sen korkein huippu peittyi kuitenkin pilviharsoon.

Huipulla vietetyn evästauon jälkeen paluumatka on melko kevyt, kiitos reitin suhteellisen tasaisuuden. Jo mainittujen kipeiden jarrulihasten vuoksi itse hölkkäsin vanhan tienpohjaosuuden takaisin autolle. Koskaan ei ole muuten hölkkä tuntunut niin hyvältä kuin tuolloin! Ihanaa rullaavaa hölkkää alamäkeen ilman tarvetta huippureiteillä muutoin niin tyypilliseen voimakkaaseen alastulon jarrutteluun. Ah! ♥ Jos etsit seudulta huippureittien helpoimmistoa, kannattaa aloittaa tästä ja Svolværin Tjeldbergtindenistä.